Päivätyö

Panen pari vihreämpää niksiä jakoon:

* Entinen lakana muuttuu kohtuullisen vähällä vaivalla tulevaisuuden kestonenäliinoiksi. Jotkut ilmeisesti vierastavat tällaista tapaa, mutta ainakaan minulla ei ole sitä ongelmaa. Vanha lakana tosin uupuu.

* Vessa- ja talouspaperirullien kääreestä saa roskapussin viiltämällä sen auki vain yhdeltä sivulta. Tosin nuukailevaisista nuukailevaisin ei tarvitse näitä papereita kääreineen lainkaan. Madventures-tyyppinen huljuttelu kiinnostaa minuakin, mutta toiminnan yksityiskohdat ovat jääneet kohtuullisen epäselviksi. Mikä se kuppi on? Käsikuppi vai oikea kuppi?

* Tämän vinkin näin alkujaan jossain muualla, mutta olen noudattunut samaa tapaa jo vuosia. Partavaahdon tms. voi kokemukseni mukaan hyvin korvata saippualla. En tiedä, olisiko sokerointi sitten vieläkin parempi menetelmä karvanpoistoon, mutta ehkäpä saan asiasta lisäkokemuksia lähitulevaisuudessa. Siitäkään en tiedä, miten se tarkalleen ottaen tapahtuu. Miksi miesten partakarvoja ei muuten koskaan vahata tai nypitä? Naisten leukahaivenia kyllä tietääkseni poltetaan, revitään ja vaikka mitä - ovatkohan maskuliiniset karvat sitten jotenkin erilaisia? Paksumpia?

* Tästä en tiedä, mutta näin vinkin netissä siitä, että kaikki pyykit voisi pestä 30 asteessa. On siitä kai joku mainoskin televiossa. En ole kuitenkaan itse vielä kokeillut, joten en osaa sanoa sen tarkemmin, lähtevätkö kaikki tahrat. Luulis ainakin.

Sic.

Olen aloittanut kolme eri prosessia parantaakseni ilmaston tilannetta.

1) Yritän pyrkiä vähentämään itse tuottamaani hiilikuormaa. Haastan kaikki muutkin tekemään niin.

• Tätä tai edes jotain vastaavaa pistorasioihin -> ekosähkö on kalliimpaa kuin normisähkö, mutta sitä pitää ehkä sitten vain yrittää kuluttaa vähemmän. Sitä paitsi luulen, että tulevaisuudessa hintaero eko- ja muun sähkön välillä on kaventumaan päin.
• Syökäämme vähän pakattua kasvisruokaa - huoh, ainakin enimmäkseen.
  
• Jättäkäämme turhat tavarat kauppoihin.
  
• Infotkaamme ja painostakaamme (tai innostakaamme) kaikkia muitakin ryhtymään toimenpiteisiin. Laskin, että jos kaikki, joihin minulla on edes kohtuullista vaikutusvaltaa, vaihtavat ekosähköön, saisin käännytettyä jopa kymmenen kotitaloutta, mikä tekee jo aika monta kilowattia. Puhumattakaan siitä, että jos nämä kotitaloudet taas mainostaisivat ekosähköä joillekin ja niin edelleen. Verkostomarkkinointia, eh-heh.
  
• Lomailkaamme esimerkiksi junalla - sillähän pääsee myös ulkomaille.

2) Liityin Vihreisiin, mistä toivottavasti seuraa jotain toimintaa.

3) Aloitin sähköpostipommitukset - aion joka päivä lähettää jollekulle sähköpostin, jossa ehdotan erilaisia toimenpiteitä, joita ilmastonmuutosta vastaan voi harjoittaa. Lisäksi muistutan asian tärkeydestä ja asian suhteen vaadittavasta ripeydestä. Minulla ei ole tästä järin suuria odotuksia (lukeeko niitä kukaan?), mutta toisaalta mietin, että jos hyvin monet (osaako kukaan kiinaa?) lähettäisivät jatkuvasti tällaisia sähköposteja, se ehkä voisi luoda edes utuisen kuvan tietynlaisesta mielipideilmastosta, mikä ehkä sitten voisi johtaa toimenpiteisiin.  Osoitteet, sikäli, kun eivät ole kavereideni, ovat vapaasti kopsattavissa (laitan ehkä myöhemmin lisää):

• Tarja Halonen - presidentti@tpk.fi
• Outi Alanko-Kahiluoto  - outi.alanko-kahiluoto@eduskunta.fi
• Matti Vanhanen - matti.vanhanen@eduskunta.fi
• George Bush - comments@whitehouse.gov

Muun muassa tästä löytyy sisältöä sähköposteihin. 

Olen saanut jonkinasteisen ilmastoherätyksen. Osaltaan minut on varmaankin säikäyttänyt vähäluminen talvi, osaltaan sitkeä uutisointi aiheesta. Olen hirveän ahdistunut. Ärsyttää, että jos asiat ovat todella niin huonolla tolalla kuin annetaan ymmärtää, miksi ei heti tehdä jotain. Miksi ilmastonmuutos ei ole ihmisten ykköshuoli, kun kysymyksessä ilmeisesti on inhimillisen elämän jatkuvuus tällä planeetalla? Pitäisi olla massiivisia mielenosoituksia, ilmastoasioiden jatkuvaa reflektointia, ankaria rajoituksia ja kieltoja...

Laiska töitään luettelee, mutta itse lajittelen jätteet (sekajätteeseen, lehtiin ynnä paperiin, kartonkiin, lasiin, metalliin sekä biojätteeseen), hyödynnän kierrätyskeskuksia sekä kirpputoreja, olen käyttämättä henkilöautoa, tilaan ekosähköä, välttelen (enimmäkseen) turhien tavaroiden ostamista, en lennä - lomailen tätä nykyä paikoissa, joihin pääsee bussilla tai junalla -, en haaveile omakoti- tai rivitalosta, en tarvitse edes kuukuppia, käyn suihkussa joka toinen (tai kolmas :) päivä ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, olen taas kampeutumassa (sekä pakottamassa kumppaninikin) vegetaristiksi, edes suurimmaksi osaksi viikosta. Ja jos joku kuuntelee, paasaan ilmastosta. Ei edellä mainittu tietenkään vielä ole kyllin, ei varmasti läheskään. Tarvittaisiin ainakin toimivia vetykulkupelejä, fuusioenergiaa, huljuttelua, globaaleja ympäristönsuojelusuunnitelmia ja hyvää tahtoa.

Mutta ei. Puran ärtymykseni tänne, kun tiedossa ei esim. ole sopivaa mielenosoitusta. Ensiksikin raivostuttaa edellisten sukupolvien välinpitämättömyys - taloudellinen kasvu on mennyt kaiken muun edelle, vaikka ympäristötuhoista on ilmeisesti ollut tietoa suht' kauan. Talouskasvun sokea palvonta jatkuu yhäkin, vaikkei kohta ole enää ihmisiä nauttimassa tästä loisteliaasta elintasosta. Elintaso on nyt jo monin paikoin poskettoman korkea. Perkele, kaupunkimaasturit, keskustatunnelit ja sen sellaiset. Ihminen tarvitsee lähinnä ruokaa, suojaa ja lääkkeitä, mahdollisuuksien mukaan sitten joitakin kollektiivisia huvittelujuttuja, kuten kirjastoja ja potkupalloja. Tässä valossa ärsyttää myös ja erityisesti mm. matkustavaiset, varsinkin matkustavaiset opiskelijat (kun eihän jälkimmäisillä pitäisi edes olla resursseja sellaiseen). Millä oikeudella jotkut kaasuttavat toiselle puolen maailmaa avartamaan maailmankuvaansa sillä hinnalla, että se toisilla kapenee? Ei sillä, etteikö minun tekisi mieli matkustaa joskus johonkin muualle, tai ettenkö olisi joskus pari vuotta sitten matkustanutkin. Mutta se on minusta nykytietojen valossa yksinkertaisesti väärin, enkä tee sitä enää - luulisin.

Ärsyttää, kun koko juttu, sivilisaation tuho minun aikanani, tuntuu jotenkin epikseltä - kuten kukaan muukaan, en suoranaisesti koe olevani itse vastuussa... vaikka olenkin toki mm. lentänyt lentokoneella, ostanut turhia tavaroita, ajanut autolla. Ainoa puolustukseni lienee se, että aiemmin minulla ei ollut yhtä lailla tietoa kuin on nyt :(

Mutta filosofointi rauhoittaa. Kuka sanoo, että ihmislajilla on jotain sisäsyntyistä arvoa, jota pitäisi vaalia? Jos ihmiset kuolevat, tilalle tullee esimerkiksi torakkalaumoja, jotka varmaan sitten elävät tyytyväisinä oman aikansa. Tuskin ihminen on ensimmäinen eläinlaji, joka on tuhonnut oman elinympäristönsä kuormittamalla sitä kohtuuttomasti. Siitä voi sitten syyttää vain itseään, kun (a) kuluttaa ja (b) lisääntyy liikaa. Vaikka ihmisillä periaatteessa on keinot hillitä sekä kulutustaan että lisääntymistään, näin ei mitä ilmeisemmin näytä tapahtuvan, mm. koska melkein kaikki ihmiset ajavat aika sumeilematta omia etujaan, eivätkä kykene yhteistoimintaan. Tämä on ehkä lajin luonne. Ihmisten hienosta tietoisuudesta, älykkyydestä, symbolien käytöstä ja muusta sellaisesta ei siis seuraa sen älykkäämpää käyttäytymistä kuin keskivertoelukallakaan.

Olen liittynyt Facebook-juttuun. En tosin oikein osaa käyttää sitä, enkä ole sisäistänyt sen ideaa, johon kai kuuluu pääasiassa liittyminen erilaisiin verkostoihin. Tämä on kuitenkin hauska valikko - palveluhan on amerikkalaista alkuperää:

"Select Political Views:

Very Liberal
Liberal
Moderate
Conservative
Very Conservative
Apathetic
Libertarian
Other".

Ö_ö

HUUMORIA: ensimmäisen töiden jälkeisen päivän lojun kotona flunssaisena. Tulikuumat jääkarhuntapposuihkutkaan eivät riitä pitämään lämpimänä. Olen joka tapauksessa iloinen, että selvisin töistä kunnialla. Tai no, pitää vielä odotella työtodistusta - ja itäväthän jotkut ruokamyrkytysbasillitkin aika kauan. Loppuvaiheessa alkoi kuitenkin jo tuntua siltä, että tosiaan hallitsen ne työt. Tein puolikkaita esimiesvuorojakin. Mutta työ tuntuu koko ajan kaukaisemmalta ja kaukaisemmalta. Ensi kesänä löytyy toivon mukaan jotain kevyempää.

Kaikki cd-levymme on nyt siirretty iTunesiin - epäilin aluksi urakan mielekkyyttä (levyjä on noin 270), mutta pyörrän puheeni tyystin. Viime aikoina ei ole tullut paljon kuunneltua levyjä, sillä stereoissa on joku vika, mutta täten vahinkoa on saanut otettua hiukan takaisin. Kunhan stereoiden kauittimet saisi vielä jollakin konstilla kiinni tietokoneeseen, niin stereoiden korjauttamisen voisi lykätä vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Kyseinen levyprojekti on saanut minut pohtimaan suhdettani musiikkiin: luokittelen itseni populaariksi omnivoriksi. Olen aika pinnallinen musiikin kuuntelija, enkä kovin omistautunut millekään yhtyeelle. En edes välttämättä paljoa muista kappaleiden nimiä - saati jonkun bändin levyjen tarkkaa kronologista järjestystä. Monilla vaikuttaa olevan sellainen harha, että jos sanon kuuntelevani esimerkiksi Pelleä, minun suorastaan pitää olla ainakin tietoinen, ja mielellään myös kiinnostunut, sen jokaisesta rykäisystä. En ole keräilijä, vaan ennemmin jonkinmoinen tunnelmoija. Kuuntelen monilta artisteilta ja monista kategorioista vähäisen. Kyse on usein edes hiukan valtavirtaisemmista pumpuista, tarkemmin ottaen monesti jopa niiden kokoelmista. Minkäs mahdan, makuni ei ole hirvittävän omintakeinen. CMX:ltä ja Pelleltä olen kuunnellut vähän enemmänkin, mutta enpä osaa oikein sanoa mitään vaikkapa CMX:n biisistä My Tribe. En taida edes taitaa minkään kappaleen sanoja ulkoja, ainoastaan joitakin säkeitä. Veikkaanpa, että aivojeni musiikillinen sektio ei ole kovin korkealle kehittynyt. Tykkään kyllä eläytyä joihin kappaleisiin, mutta säveltaiteena tai kovin syvällistä sitoutumista vaativana harrasteena musiikki ei minulle aukea.

Toinen tällä erää pohtimista vaativa asia on sosiologian laitos. Lueskeltuani jonkun kuvausta omasta kotilaitoksestaan, tulin ajatelleeksi, ettei minulla ole selvästi muotoutunutta näkemystä omastani (joksi nykyään selvästi enemmän luen sossologian laitoksen). Joskus ohimennen tuli eräässä keskustelussa ilmi, että ainakin yhteiskuntapolitiikan laitos on "paljon ihmisläheisempi kuin sosiologian". Onkohan sosiologian laitos jotenkin sitten erityisen kehno? Opiskelijoita on paljon, mistä kai seuraa se, että yhdelle opiskelijalle ei lohkea paljonkaan huomiota. Tosin tuntuu nyt siltä, että mitä pidemmälle opinnoissa etenee, sitä vähemmän aktiivisia ja näkyviä opiskelijoita on suhteessa kirjoilla oleviin: eli huomiota kyllä saa osallistumalla. Se vähä, mitä henkilökuntaa olen nähnyt, niin aika tyytyväisiltä ne vaikuttavat. Tunnelma on riehakkaan kuivakkaan akateemis-humoristinen. Selkeää. Jotkut ovat aika hassuja? Jos vertailen aiempaan laitokseeni, joka oli aika paljon pienempi (kiintiö 16 opiskelijaa vuosittain), tuntuu, ettei siellä juuri ekana sen lähemmäs opettajia päässyt. Siellä jopa puhuteltiin opiskelijaa nimellä, mutta ei se minusta sittenkään tuntunut siltä, että siellä sen erityisempää kiinnostusta minuun ja opintoihini ollut kuin sosiologian laitoksellakaan. Sitä paitsi joululounas Pianossa oli Norolta aika kiva tapa helliä opiskelijoita. Epäselvää on minulle kyllä edelleen, millaisia attribuutteja laitokseeni jotenkin pitäisi liittää. Ehkä pääsen muodostamaan paremman kuvan nyt, kun ryhdyn aineopintoihin. Voisin sanoa vielä sen verran, että sosiologian laitoksella kirjatenttejä on paljon, mutta toisaalta tänä syksynä minulla ei ole niitä ollenkaan, kun taas kumppanini aikoo tehdä tahollaan 14 opintopinnaa kirjoja lukemalla, kun kyseisillä opintojaksoilla ei ole mahdollisuutta esim. korvaaviin kurssisuorituksiin. Suhteellista on siis kirjatenttien määräkin. 

Olen aloittanut kesätyöt, mikä on taas jonkinasteinen shokki. Olen koko ajan valmistautumassa töihin, menossa töihin, töissä tai tulossa töistä. En edes osaa tehdä siellä juuri mitään järkevää, vaikka voisinkin kyllä antaa teoreettisia neuvoja erinäisten järjestelyn suhteen. Yleistunnelma on toistaiseksi aika lannistava. Kertailin ennen töitä antaumuksella mikrobiologiaa, minkä seurauksena näen nyt mikrobihasardeja joka puolella, mikä taas johtaa siihen, että käytän varmaan valtaosan työajastani käsien pesemiseen ja desinfioitiin. Loppuajan pidättelen, ettei tarvitsisi mennä vessaan, jossa työpuku voisi ainakin periaatteessa kontaminoitua. Haluaisin pukeutua joka aamu steriiliin avaruussuojahaalariin. Haluaisin myös olla vähän taitavampi ja näppärämpi. Julgubbe?

Odotan, josko joku ymmärtäisi pyytää minua katsomaan Death Proofia.

Nyt, kun on aikaa pohdiskella monenlaisia asioita, olen vajonnut murheen alhoon sen tähden, etten ole kovin kummoinen tarinoitsija. Satuilen kyllä siinä mielessä, että voin toisinaan vähän venyttää totuutta. Tämäkin teksti katkesi äsken puhelinmyyjän soittoon, jonka torpedoin viittaamalla keskeneräiseen ja kiireiseen kirjoitustyöhön. Mutta en osaa varsinaisesti fabuloida järin viihdyttävästi. Lapsena muistan ihailleeni joitakin sukulaisiani, jotka olivat sekä puhujina (retoriikan kannalta) että tarinoitsijoina (sisällön osalta) perin hupaisia.

Hyvät jutut voivat kertoa itsestä, läheisistä tai julkisuuden henkilöistä - menneistä tai nykyisistä. Niiden totuudellisuus ei ole mikään itseisarvo, mutta jonkinlainen kiinnekohta todellisuuteen tulee olla, l. jutun pitää olla tapahtunut jollekulle, joka tiedetään. Tai arkkityypille, jonka jokainen voisi kuvitella tietävänsä, "juoppo" tai "mummo" tai jotain vastaavaa. Tietenkään hyvät tarinat eivät voi olla latteita: niissä on kysymys eriskummallisista tapauksista tai henkilöistä. Niissä on jokin koominen tai uskomaton huippukäänne, kliimaksi. Vitseistä tarinat eroavat nähdäkseni siinä, että niiden totuusaste on korkeampi ja ne ovat yleensä pidempiä.

Tarinoiden esittäminen tyylikkäästi on oma lajinsa. Tulee käyttää reippaasti ääntä ja esittää korostavaa elehtimistä, mikäli tarpeen esim. imitaation vuoksi. Poikkeustapaus on hiukan ilkeämielisen jutun kerronta, mikä on parasta tehdä vaikutelman tehostamiseksi ikään kuin kuiskaten ja vähäeleisesti, niin kuin tietäisi tekevänsä jotain kevyesti tuhmaa. Mielellään voi turinoidessaan näyttää itsekin hilpeytensä, joka sitä myöten tarttuu muihin - samoin kuin usko siitä, että jotain tosi mehukasta on tulossa. Ennen huippukohdan kertomista on kuitenkin ehkä syytä vakavoitua, jotta kontrasti juttua seuraavaan naurunremakkaan olisi maksimaalinen. Jutun jälkeen tulee muiden mukana tyrskähtää nauruun: sitä voimakkaampaan, mitä riemukkaampi tarina. Tulee osallistua niin kuin itsekin kuulisi jutun ensi kertaa, sillä hyvät jutut eivät kulu nopeasti. Tahdikkuuden vuoksi ei kuitenkaan tule nauraa siinä tapauksessa, jos juttu ei huvitakaan ketään. Mutta viisainta on valita juttu, joka huvittaa - muuten on parasta olla hiljaa. Tulee sitä paitsi erittäin huolellisesti pohtia etukäteen, millaisen jutun kertoo millaisellekin seurueelle.

Itse osaan lähinnä kolme juttua: sen, että teekkarit sukelsivat Wasa-laivan hylkyyn Paavo Nurmen patsaan, mikä sitten herätti jonkinmoista ihmetystä, kun ruosalaiset nostivat laivan. Toisekseen tulee mieleen juttu siitä, kun teekkarit pysäyttelivät autoja pingismailoilla ja kolmanneksi se, mitä juoppo sanoi raittiusintoilijalle, kun demonstraatiomato kuoli viinaan. Lisäksi on non-vitsi Kantista, joka oikeastaan on melkein tarina. Se on vitsikäs siksi, ettei se ole lainkaan vitsikäs.

Mutta ei hätää. Aion kartuttaa tarinavarastoani lukemalla Antiikin tarinoita 1-2. Sitten minut voi huoleti kutsua kekkereille kertoilemaan Diogeneesta ja tynnyristä, filosofeista ja porttoloista sekä arkaaisista ryyppäjäisistä. Tosin jutuilla on nähdäkseni jonkinmoinen hierarkia, eivätkä Antiikin tarinat sijoitu siinä korkeimmalle: parhaat jutut on koettu tai nähty itse (vrt. lystikkäimmät Hesarin Erikoisia tapauksia -palstan tarinoista). Moisia on kovin vaikea järjestää tietoisesti, niitä vain tapahtuu tai ei. Seuraavat on kuultu muilta tai luettu asiallisista kirjoista. Ne koskettavat esim. historian tai julkisuuden henkilöitä. Pohjimmainen luokka on vitsikirjoista sun muista tarkoitushakuisista opuksista poimitut tarinat.

Ei liity aiheeseen, mutta naapurin uusi poika on nimeltään Norbert (tosin ei Elias). Puppy love.

Olen kolmen viikon kesälomalla, mutta yliopisto ei ehdi mielestä poistua.

Olen nähnyt Raivion uudet lausunnot vasta netistä, kun päivän Hesari ei ole vielä tullut. Tai luulisin ettei ole tullut, olen kotona, enkä viitsisi turhaan kävellä varjotta sateessa tarkistamaan. Perusidea on nähdäkseni kuitenkin tämä: laitetaan yliopistoille lukukausimaksut, jotka sitten hyvitetään, jos valmistuu ajoissa. Sappeni kuplii. Nyt ollaan sillä kynnyksellä (maksuton koulutus), jonka jättämisen jälkeen Suomen pitäminen tasa-arvoisena hyvinvointiyhteiskuntana on todella surkea vitsi. Halutaanko ehdoin tahdoin takaisin entisenlaiseen luokkayhteiskuntaan, jossa kouluttautuvat rikkaiden lapset tullakseen rikkaiksi kouluttaakseen taas omat lapsensa? 

Havaintoja Raivion ehdotoksesta:

1. Maalaisjärjen mukaan ajatellen kyseinen malli ei auta juuri siinä, missä pitäisi, nimittäin yliopistojen rahoitusongelmissa - ainakin jos siis tarkoituksena tosiaan on ajoissa valmistuneille hyvittää lukukausimaksuja. Yliopistojen tulohan on lopulta pyöreä nolla - olettaen tietysti, että kaikki lukukausimaksut kokonaisuudessaan hyvitetään. Jotta lisärahaa tulisi, pitäisi monien ihmisten opiskella kauemmin kuin mitä ohjeistus sanoo. Mikä taas on vastoin uudistukseen sisäistä ideaa, nopeaa valmistumista. Varmistetaanko hitaus laatimalla opinnoille täysin epäinhimillinen aikataulu? Miksi varakkaiden varallisuus- ja tuloverojen laskeminen kustannetaan tällaisilla asioilla? Varakkaistahan ei Suomessa ole redistribuutiossa mitään iloa, jos niitä ei voi verottaa. 

2. Miten käy niiden, jotka saavat esimerkiksi lapsen kesken opintojen? Tai sairastuvat? Ei elämää voi aina tahdittaa niin kuin elinkeinoelämä vaatii. Jo Sokratesta taidettiin syyttää vastakkaisista pyrkimyksistä, tunnetuin seurauksin. Mutta joku voisi siis tulla vahingossa raskaaksi, eikä esimerkiksi vakaumuksellisesta tai muusta syystä halua tehdä aborttia, vaan tahtoo ennemmin perustaa jo perheen. Pitäisikö hänen sitten yhteiskunnan taloudellisten olosuhteiden vuoksi olla pakotettu tekemään abortti - opintojen vaihtoehtona? Opinnothan välttämättä viivästyvät lapsen vuoksi. Elämisen kustannukset nousevat välttämättä samaan aikaan, kun lukukausimaksut juoksevat. Kuluja varten taas pitäisi kuitenkin olla joku työpaikka, jota varten opintoja suoritetaan. Kestämätöntä. Lasten ajoitus on kyllä nykysysteemissäkin aika hankala juttu ... mutta jos työnantajien asenteetkin säilyvät ennallaan, ja naiset alkavat vääntää naperoita työelämään siirtyessä, niin kuka palkkaa heidät? Kuka haluaa maksaa äitiyslomasta? Veikkaan sukupuolten välisen tasa-arvon edellytysten niin ikään heikkenevän tällaisen markkinatendenssin voimistuessa.

3. Odotettavissa vuosikymmenen loppuun asti: kahtiajaon syvenemistä, pudokkaiden lisääntymistä. Tämä aika - mikä mahtipontinen aikalaisdiagnoottinen aloitus - ei siedä inhimillisyyttä. Yliopiston arvo ei olekaan mikään yleinen sivistys, vaan taloudellinen tulos. Tai no, kullekin ostokykynsä mukaan. Chydenius lienee oikeassa sanoessaan Ylkkärissä, että yliopistolla on aina leijaillut oikeistolainen henki. Ilmeisesti nyt halutaan todella eksplisiittisesti luoda laajojen koulutettujan kansankerrosten sijaan pieni älyllinen (ja taloudellinen?) eliitti. Tasa-arvoisuus kuulostaisi kyllä ainakin minusta oikeudenmukaisemmalta, vaikka siitä seuraisikin, etteivät Suomen yliopistot sijoitu listauksissa jonkun Harvardin kylkeen. Yhdysvallat onkin tunnetusti yhteiskunnallisesti niin vakaa, tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen. Sitä paitsi, ei Suomen väestöpohjasta irtoa riittävästi väkeä huippuyliopistoon: viidessä miljoonassa on vähemmän huippuja kuin vaikkapa 200 miljoonassa. Ulkomaalaiset opiskelijat tuskin riittävät ratkaisemaan tätä ongelmaa, niin paljon heitä tuskin on Suomeen tulossa, kun vaihtoehtoina tarjotaan jotain Harvardia tai Oxfordia plus samassa maassa olevia työpaikkoja. Eihän Suomessa kohta ole enää yhtään yritystyöpaikkaa jäljellä.

4. Koetetaanko tässä vain pohjustaa tietä seuraaville ehdotuksille? Eihän kuulosta aivan viisaalta, että lukukausimaksut hyvitetään jälkikäteen. Fiksumpi idea olisi se, että opintosetelit saisi opintojen alussa. Sitten, jos tahti alkaisi hidastua, pitäisi vasta ryhtyä maksamaan. Ehkä Raivion ajatuksen jälkeen hyväksyisimme sellaisen ehdotuksen jopa helpottuneena? Juonikasta. Lisäksi voisi ehkä ajatella sitäkin, että Raivion mallin pystyy lanseeraamaan nopeammin, se on helppo toteuttaa jo opiskelevien keskuudessa. 

Yleinen huomautus Suomen taloudellisesta tilanteesta: aika toivoton. Manufaktuurityöt karkaavat jonnekin Kiinaan, elleivät suomalaisten työläisten palkat ja työehdot mukaudu Kiinan tarjoamaan muottiin. Vähät siitä, että 16 tunnin työpäivä mitättömällä palkalla ei kuulosta kovin mielekkäältä elämältä. Mutta ilman palkansaajia ei sitten ole ketään, ketä verottaa. Rahakkaitahan ei nimittäin voi rokottaa, etteivät nämä lähtisi Suomesta. Paradoksaalista? Veroparatiisin hyvinvointipalvelut? Kuitenkaan ilman verotusta ei voida maksaa mitään julkisia palveluja. Joten miksi teeskennellä, lopetetaan hyvinvointivaltiosta lässyttäminen ja kaikki sosiaalietuudet. Miksi pyrkiä siihen, joka aivan selvästi näyttää kapitalistisessa systeemissä mahdottomalta (tähän niin paljon Marx-viittauksia ja suhteiden esineellistymistä ja sellaista kuin vain mahtuu)? Kansanedustajat puhuvat redistribuutiosta kai lähinnä siksi, että suurin osa kansasta ei ole supervarakasta. Näiden äänestäjien vuoksi kannattaa lupailla sitä ja tätä, että itse saisi edes neljäksi vuodeksi jonkinlaisen työpaikan. Mutta rehelliset liittäisivät perustuslakiin seuraavan pykälän: "Kullekin varojensa mukaan." Ainoita tunnustettuja ihmisiä olkoot rikkaat, muut kitkutelkoon, miten vain voivat. Viimeinen sammuttaa valot.

Helei. Barrikadeille! Sosiologit kommentoimaan tilannetta! Julkista kritiikkiä!

Haluan kirjoittaa noloudesta. Itse olen usein nolo. Nolous liittyy tilanteisiin, joissa pitäisi toimia jollakin tavalla ilman, että on olemassa mitään selvää koodistoa. Periaatteessa olisi kyllä sallittua toimia tietyllä tavalla: normatiivisesti ajatellen tarkasteltavassa toimessa ei ole ehkä mitään epäilyttävää, mutta monesti jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, mikä on tyylikästä ja tahdikasta, estää tietyt toimintatavat. Nolous on tosin sangen subjektiivinen uskomus, sillä sille ei välttämättä ole mitään intersubjektiivista perustetta - ainoastaan subjektin oma käsitys siitä, mitä muut pitävät subjektin suhteen nolona. Kts. G.H. Mead. Kovin noloja ihmisiä, jotka siis tuntevat olonsa usein noloksi, vaivaa ehkä liiallinen herkkyys ja ylitulkinnallisuus muiden subjektien mielipiteiden ynnä muiden toimintojen suhteen. Nolous on miellyttävääkin siksi, että ilman sitä ei olisi niitä hetkiä, kun ei nolota. Toisaalta noloutta voidaan käyttää myös sosiaalisen kontrollin, ja toisaalta sosiaalisen koheesion ylläpidon, välineenä osoittamalla, mikä toiminta on noloa. Ja että tämä nolo tominta on jotain muuta kuin sisäpuolisten subjektien toiminta, vieraiden toimintaa.

Esittelen alla joitakin asioita, jotka mielestäni ovat noloja. En tarkoita sitä, että pitäisin näitä asioita muiden tekeminä noloina: kyse on nyt ennen kaikkea niistä subjektiivisista uskomuksista. Yritän selittää, miksi pidän näitä asioita noloina, jolloin tulee ehkä mahdolliseksi paljastaa potentiaalisesti harhaiset luuloni. Jätän listasta pois mm. tv:n katsomisen, yksinkertaisen ruoan ja lääkärillä käymisen. On siis noloa...

1. pysäyttää kättä viittomalla pikavuorobussi, mutta ei lähiliikennebussi

Pikavuorobussiin noustaan yleensä varsinaisilta pikavuoropysäkeiltä, joissa bussi melkein varmasti joka tapauksessa pysähtyy. Sen sijaan yksittäisiltä pysäkeiltä noustessa täytyy bussi erikseen pysäyttää ja täten aiheuttaa harmia ajajalle ja muille matkustajille, joiden matka joutuisi nopeammin ilman varsinaisten pysäkkien välillä olevia nousulaisia. Sen sijaan ei ole mitenkään erityistä, että pysäyttää paikallisbussin, koska sen suhteen ei yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja.

2. antaa rahaa katusoittajalle, -taiteilijalle, -kerääjälle tai -kerjääjälle

Antamalla rahaa mainituille tahoille loisin välillemme hetkellisen valtasuhteen, jossa minä tietyssä mielessä olisin ylempi, ikään kuin työnantaja, joka luo työtehtävän tälle toiselle aktuaalisen korvauksen ollessa mitätön. On nimittäin häpeällistä antaa kovin vähän rahaa, koska silloin vaikuttaa saidalta. Melkein aina on mahdollisuus antaa enemmän kuin mitä antaa. Toisaalta voi aiheettomasti vaikuttaa pröystäilevän varallisuudellaan, jos annettu summa on todella varteenotettava. Huomata sopii sekin, ettei tällaisia summia voi omien rajoitteiden vuoksi antaa kaikille - ja jos jollekin voisi, millä juuri kyseisen henkilön valitsemisen sitten oikeuttaisi.

Ajattelen myös, että kaduilla esiintyvät ihmiset pitävät itse toimintaansa hiukan alentavana - harjoitan kohteliasta tarkkaamattomuutta. Jos antaisin rahaa, niin kuin joskus annan, annan sen lähinnä säälistä, mikä taas voisi vastaanottajista olla noloa, sillä jotkut ehkä todella esittelevät esittelemisen ilosta hyviä taitojaan.

Aristoteleen mukaan on sitä paitsi parempi olla hyvien tekojen tekijä kuin kohteena. Ts. olisi oikeastaan ehkä epäeettistä saattaa ihmiset ikävään asemaan antamalla heille rahaa ja näin aiheuttamalla jonkinlainen velka. Tosin asiaa voisi ehkä problematisoida siitä näkökulmasta, että esimerkiksi katusoittaja voi ensin tarjota minulle musiikkia, mistä seuraa, että tosiasiallisesti olen itse hyvän teon kohteena ja velkaa. Mutta enhän varsinaisesti koskaan ole pyytänyt saada nähdä katuesityksi - vierottavaa sekin, jos joudun tahtomattani olemaan velkaa. Eikö muuten ole noloa tarjota ihmisille jotain, mitä nämä eivät halua?

3. saapua useimpiin paikkoihin ajoissa - saati etuajassa

Tämä nolouden laatu on hämmästyttänyt minua, sillä olen koko lailla tottunut siihen, että ihmiset saapuvat esimerkiksi kutsuille ajallaan. Helsingissä olen havahtunut huomaamaan, etteivät ihmiset mieluusti saavu etenkään hippoihin niiden ilmoitettuna alkamisaikana. Monet tulevat myöhässä luennoillekin (ja aivan erityisesti filosofian luennoille). Sivumennen sanoen, Viikissä ihmiset keskimäärin olivat tunnollisemmin ajoissa. Lieneekö kysymys jostain maalaismaisesta mentaliteetista?

Osan tästä ilmiöstä voinee selittää sillä, että valtaosa ihmisistä käyttää julkista liikennettä. Aikataulut harvoin osuvat tarkalleen tasoiksi tai puolikkaiksi, jolloin mieluusti valitaan ennemmin myöhäinen kuin aikainen - syystä, jota valaisen alempana. Tämä pätee varmasti erityisesti keskustakampuksella, sillä melko harvat asuvat sitä lähellä. Viikissä sen sijaan on aivan kampuksen vieressä laajat opiskelija-asuntoalueet, joilta opiskelijat voivat kätevästi hilpaista luennoille.

Sama myöhästelyilmiö liittyy juhliin. Sillä kukapa haluaisi vaikuttaa kiusalliselta vieraalta - kiusallinen vieras yllättää isäntäväen vielä valmistelupuuhissaan ja aiheuttaa näille mielipahaa sen johdosta, ettei kaikkea ehditty vielä saada juhlakuntoon. Kukapa haluaisi myöskään vaikuttaa siltä, että hänellä olisi kotonaan niin ikävää ja tylsää, että sieltä pitäisi lähteä etuajassa opiskelupaikkoihin. Jos tulee hengailemaan luentosaliin kovasti ajoissa, vaikuttaahan toki siltä, että hän ei juuri omaa muuta elämää kuin opiskelun. Mikä taas on aika noloa.

4. muistaa tarkalleen, mitä joku toinen on sanonut tai tehnyt

Joissakin ihmisissä herätän toisinaan hämmennystä, kun muistutan heitä siitä ja siitä tapahtumasta tai siitä, mitä aiemmin tuli sanottua. Nolous liittynee ennen kaikkea siihen, että ihmisten elämän pitäisi olla niin täyttä, ettei kaikkea siitä ole kerrassaan mahdollista muistaa. Näin ollen monien sosiaalisten seikkojen muistaminen indikoi tyhjää ja tylsää elämää. Toisaalta, mikäli sattuu omaamaan esimerkiksi poikkeuksellisen hyvän muistin, on sillä moisella tavalla kehuskelukin hiukan arveluttavaa. Mikä taas ei ole kovin kaukana noloudesta. Toisaalta ihmisissä voi myös herättää ikäviä väristyksiä se, että he voivat periaatteessa joutua tilille erinäisistä kämmäyksistään, ristiriitaisuuksistaan ja niin edelleen.

5. valmistautua tenttiin huolella

Kunnon intellektuelliopiskelija kertoilee mielellään, miten aloitti lukemisen vasta viimeisenä iltana ennen tenttiä. Samaan saumaan tenttiin valmistautumisen kanssa osuu taatusti vielä krapula, risteily, fagottikeikka ja kesäaikaan siirtyminen. Kaikesta huolimatta tämä opiskelija-Elmo saapi nelosen tai vitosen. Mistä on hyvä mainita samalla, kun turisee luku-urakastaan. Hikipingot kaipaavat kaipaavat paljon omaksumisaikaa ja reipasta työskentelyä, sillä he ovat vähemmän fiksuja. Lisäksi heillä on elämänsä tapahtumakuivuuden vuoksi myös runsaasti aikaa käytettävissä opiskeluun.

6. stalkata ihmisten elämää journaleista tai gallerioista, erityisesti jos ei heitä tunne

Tämä on outoa. Miksi ihmeessä ihmiset pitäisivät julkisia kuvagallerioita tai nettipäiväkirjoja, ellei ideana olisi, että joku ne näkee? Ehkä kysymyksessä on ns. irc-galleriaharha. Tällöin uskotaan, että tietty valikoitunut valio-otos kokonaisyleisöstä näkee ja seuraa näitä julkisia esiintymisiä, eivätkä suinkaan kaikki. Valio-otokseen sisältyvät ihkut tytsät ja poitsut sekä omat kaverit. On ikävää, jos paljastuukin, että omaa elämää urkkiva onkin vastenmielinen. Tai edes potentiaalisesti vastenmielinen, mitä täysin tuntemattomat ovat. Ihmiset ehkä monestikin huomioivat toimissaan vain ne henkilöt, joita pitävät itsensä suhteen (positiivisesti) relevantteina. Toisaalta myös puolituntemattoman tarkkailu jollekin henkilölle voi olla noloa, jos hän haluaa antaa itsestään erityisen hyvän kuvan internetissä. Siis pitää eräänlaista kaksoishenkilöllisyyttä. Jos internetprofiili on kovin kaunisteltu, voi puolituntematon kiinnittää kaunisteluun negatiivista huomiota. Kaverit ovat turhan diskreettejä huomauttaukseen asiasta, tuntemattomat taas eivät tiedä totuutta. Jeps.

Tapahtumat valahtavat käsistä kovin sukkelasti (wie ein Durchfall). Mitä enemmän ja mitä kauemmaksi niitä sujahtaa sivu suun, sitä vähemmän niistä enää tekee mieli kirjoittaa. Olen niin kiireinen, etten ehdi kuin juosta kieli rullalla yliopistolle sekä toisinaan jopa illaksi takaisin. Vapaa-ajalla oikaisen kielen, annan kuolan valua matolle ja nautin ihan joka hetkestä. Yliopisto tekee minusta sekä tollon että vastuuttoman ulkoistajan. Siis konsulttiaineista, vaikka olenkin niin kehno "itseni myymisessä" - mikä iljanteisen epäinhimillinen ilmaisu -, etten ole edelleenkään saanut yhtäkään kesätyöpaikkaa yli paristakymmenestä hakemastani.

Summa summarum kaikesta muusta: aion muuttaa yksiöstä kaksioon eräiden päivien kuluttua. Minusta tulee sen lisäksi hetimmiten semirouva (sic!). En ole sitoutumiskammoinen, ennemmin -intoinen. Sitä paitsi sosiologia ja minä tunnumme toisinaan mahtuvan samaan elämään, vaikka muistankin jonkun Parsonsin lähinnä siitä, että se oli Amerikasta ja agli tai sellaista. Usein saa hävetä, muttei sentään aina itseään.